sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Vaatekaapin raivaus

Viikonloppu on vierähtänyt niin ystävien pienokaisia juhlien kuin myös vaatekaappia tyhjentäen. Onkohan se tämä kesän alku joka saa ihmiset raivaamaan lisää tilaa kappeihin vai mikä? Sama urakka näytti olleen myös Miialla Oma koti valkoinen blogissa.  Kannattaa kurkata Miian inspiroivat vaatekaappipostaukset. 



Olen tyhjennellyt vaatekaappiani jo pidemmän aikaa. 24 vaatteen haasteesta sain inspiraation tehdä kaappiin vielä kertaalleen ratsia. Hommaan on nyt käytetty useampi tunti parina päivänä ja melko pitkällä ollaan. Samalla tuli myös puhdistettua kaapit -nopeasti ne keräävätkin pölyä ja likaa!


Vaatetta lähti vieläkin ihan hirvittävät kasat kiertoon. Osa roskiin ja osa odottelee kirppispinossa. Nyt viimeistään aion toteuttaa vaatepaketin huutokaupan huutonetin puolella. Ilmoittelen siitä sitten tarkemmin täällä bloginkin puolella. Paljon on pakettiin menossa täälläkin nähtyjä vaatteita.



Hassua, että nyt perusteellisen raivauksen jälkeen jäi tunne, että onhan minulla vaatetta! Vaikka tavallisina päivinä tuntuukin siltä, ettei kaapista löydy mitään päällepantavaa. Joitain puutteita toki on. Ihan perustrikoopaitoja tarvitsen lisää ja syksyksi tarvitaan lisää kauluspaitoja töihin. Kesäksi kaipaan myös selkeälinjaista tunikaa/mekkoa jonka syksyn myötä voi ottaa käyttöön pitkähihaisten tai neuleen kaveriksi. Tovin olen tuollaista monikäyttövaatetta etsiskellyt mutta turhaan.


Kun raivauksesta innostuin niin ulotin sen myös korukokoelmaani. Minullahan on kokonainen lipastonlaatikollinen (iso sellainen!) täynnä koruja. Nyt karsin niitäkin reilusti ja ihan oikeasti käytössä olevat korut päätyivät siististi lokeroihin. Ennen ovat paljoutensa takia olleet hujanhajan ja aina sotkussa.



Samainen lipasto on kätkenyt sisäänsä myös alusvaatteet, sukat, sukkikset yms. Tokmannilta löysin näillekkin hauskan säilytysratkaisun.




Tyhjentyneestä vaatekaapista löytyi paikka näillekkin. Nyt kaappiin mahtuvat siis kaikki vaatteni, koruni sekä laukut ja vyöt. Myös osa kengistä (paremmat vähemmän käytössä olevat) maijailevat  täällä. Ja tilaa olisi vielä vaikka kuinka! Ylähyllyiltä löytyy vielä runsaasti tilaa syys ja talvikauden vaatteille eli paksummille neuleille yms.

Melko tyhjää on...

Ja huomenna sitten kuvaamaan huutisvaatteita!

8 kommenttia:

  1. Heippa! Löysin joku aika sitten blogisi ja tämä on ihana. :) Et innostuis laittamaan tänne blogin puolelle vaatteita myyntiin? Olen niin huono huutonetin käyttäjä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kiinnostusta löytyy. Laitoinkin tuonne blogikirppiksen ( http://anttismyy.blogspot.fi/ ) puolelle nyt muutamia juttuja.

      Poista
  2. Kyllä sielu lepää kun katselee noin siistiä kaappia. Kävin myös Miian aikaansaannosta ihailemassa.
    Ja se on muuten niin totta, että pölyä ja likaa kertyy ihan älyttömän nopeesti. Ärsyttävää! Meillä on vaatehuone ja voi että mä inhoon sitä, paljon mielummin ottaisin liukuovelliset vaatekaapit. Mutta taidanpa minäkin tästä innostuneena lähipäivinä siivoilla vähän meidän vaatehuonetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen haaveillut pitkään walk in closet-tyyppisestä ratkaisusta mutta juuri totesin miehelle, että ainakin nyt tuntuu siltä, että siinä menisivät neliöt hukkaan. En nimittäin enää halua hankkia niin valtavaa kasaa vaatetta, että se tarvitsee säilytystilakseen vaatehuoneen.

      Poista
  3. Kyllä tuota kelpaa katsella!
    Ihania myös nuo korut :)

    VastaaPoista
  4. Oih, en malta odottaa että pääsen kunnolla vaatekaappini kimppuun. Muutosta asti vaatekaappina on toiminut ne samaiset jätesäkit, joissa vaatteeni uuteen kotiini kannoin. Mutta se vaatekappale kerrallaan kaappiin laittaminen, siistit pinot, enemmän tilaa sekä järjestelyn lomassa suoritettava uusintaraivaus - ah, minä niin odotan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutto on ihan mahtava tilaisuus karsia kaappeja. Muutto on melko tympeää mutta tuosta vaatekaapin täytöstä (ja karsinnasta) tykkään.

      Poista
  5. Hei! Mistä olet löytäny tuollaiset rasiat koruillesi?

    VastaaPoista